Luistelukoulun Ilmoitustaulu
Kaarinan Taitoluistelijoiden kevätnäytös pidetään Kupittaalla sunnuntaina 22.4. 2012 klo 12-14. Kaikki ryhmät esiintyvät.
Kaikkien luistelukoululaisten tulisi olla Kupittaan jäähallilla (hippoksentie 2, Turku) ensi sunnuntaina klo 10.30 esiintymisasu päällä (seuran nettisivuilta löytyvät pukuohjeet). Vanhemmat saattavat luistelijat ”pelaajien” ovelle (pääovelta katsottuna oikealla, kulman takana). Lapsia on vastassa vastuuvanhemmat ja valmentajat, jotka huolehtivat heistä tästä eteenpäin näytöksen loppuun asti (lapset seuraavat näytöstä heille varatuilla paikoilla katsomossa ennen ja/tai jälkeen oman suorituksen). Varmista, että lapsesi nimi merkitään listaan tuodessasi hänet.
Lapsilla tulee olla mukana (oma nimi kaikissa selkeästi!!):
- luistimet
- luistinsuojat!
- lämmintä vaatetta (esim. takki tai viltti)
- eväät
Vanhemmat tulevat halliin pääovesta lipunmyynnin kautta. Näytös alkaa klo 12.00 (lapsilla on kenraaliharjoitukset klo 11-12).
Näytöksen jälkeen (loppuu noin klo 13.30) lapset tuodaan ”pelaajien” ovelle; varmista taas, että listaan tulee merkintä, että lapsi on haettu.
Hallilla on kahvio auki ja myynnissä on lisäksi mm. ruusuja, kortteja, arpoja ja kesäteatterilippuja. Tilattavissa myös kevätnäytös-DVD (maksu tilattaessa)! Käteistä kannattaa siis ottaa mukaan!
TERVETULOA!
Luistelukouluryhmien pukuohjeet
- Lauantaina 21.1.2012 Luistelukoulut poikkeuksellisesti Kaarinassa klo 9.30 ja Paimiossa klo 10.40
- Syyskausi päättyy joulujuhlaan 17.12.2011
- Kevätkausi alkaa 12.1.2012
- Luistelukoulujen valokuvaus on to 2.2. (Kaarina) ja la 4.2. (Kaarina ja Paimio) normaalien luistelukoulutuntien aikana
- Jos luistelijalla on sairauksia tms, jotka saattavat vaikuttaa luistelutunnin kulkuun, kerro niistä valmentajalle ennen ensimmäistä tuntia!
- Luistelukoulun tapahtumat kaudella 2011-2012